maanantai 29. lokakuuta 2012

Sukkasadon loppuja...

Viimeisiä viedään sukkasadon heinälatoon... Naiselle vihreäsävyiset ryppyvartiset tiimalasisukat ja miehelle melkein perussukat Novitan 7 veljestä Linnut Pöllöstä.



Vihreästä Austermann Stepistä valmistuneista ryppyvartisista tiimalasisukista tuli melkein ikuisuusprojekti. Puikoilla nro 2,5 neuloessa tuntui työ etenevän toooooossiiii hiiiiiiitaaaaastiiii... Ja kun vielä varressa oli vähän ylimäärin silmukoita, niin motivaatio vähän kärsi. Mutta valmiiksi tulivat kuitenkin! Sukissa ryppyvarren lisäksi vahvistettu kantapää ja kärki, sekä jalkaterän päällä sileässä neuleessa nurjilla silmukoilla muodostettuja sydänkuvioita.

 
 
Miesten Pöllö-sukat valmistuivatkin sitten nopeasti, muutamassa päivässä noiden edellisten sukkien jälkeen. Sukissa on normaali, melko pitkä 2o 2n -joustinvarsi. Kantapää vahvistettu. Jalkaterän päällä oikeilla ja nurjilla silmukoilla muodostettua kuviota, jonka malli on Novitan sukkalehdessä muistaakseni ihan viimeinen malli...
 


perjantai 21. syyskuuta 2012

Sukkasia itselle :)

Parit sukat lisää sukkasatoon :)

Ne aiemmin aloittamani punaiset sukat valmistuivat sitten vihdoin, itse asiassa jo viime viikolla... Näillä näkymin kyseinen sukkapari jää pikkuneidin käyttöön, mutta katsellaan nyt, miten käy. Neiti kun on niin kovin tarkka sukistaan(kin)... Lankana näissä Novita Nalle kukkaketo anemone. Varsi siksakkia ja loppu perussukkaa vahvistetulla kantapäällä.

 
 
Edellisistä tilaussukista jäi vihreää raitalankaa reilusti yli, joten tikuttelin siitä itselleni sukat. Tämä vihreä raitalanka on vaan niin herkullisen väristä, että pakko siitä oli itselle sukat tehdä! :) Näissä siis lanka Novitan 7 veljestä raita, varsi jotain mitälie tiimalasi-ryppyä, loppu perussukkaa ristiin vahvistetulla tiimalasikantapäällä.

 
 
Ja kun noita edellisiä vihreitä sukkia tikutettiin numeron 3,5 puikoilla, niin seuraavaksi tulossa sukkaa Austermann stepistä 2,5-puikoilla. Melkoinen muutos sormituntumaan :)

tiistai 11. syyskuuta 2012

Vihriää perussukkaa

Kuun alussa aloittelin punertavasta langasta lasten koon sukkia. Tarkoituksena oli, että ne olisivat olleet ensimmäiset sukat Sukkasatoon. Toinen sukka valmistui ja sitten tuli tilausta vihreille perussukille seiskaveikasta. Sain siis tilaisuuden ostaa uutta lime-vihreää seiskaveikan raitalankaa! Harmittelin aiemmin, että tuo herkullinen lime-vihreä väri on sitä paksua seiskaveikkaa, eikä esim. Nallea, koska harvemmin neulon sukkia niin paksusta langasta kuin tuo 7 veljestä on.

Nämä sukat valmistuivat nopeasti viikonlopun Vantaan reissun ansiosta. Olimme siis turisteeraamassa SPL:n suojelumestaruuskisoissa. Automatkoilla oli hyvää aikaa tikuttaa, kun ei tarvinnut itse ajaa :)

 
Nämä siis aikuisen perussukat ristiin vahvistetulla kantapäällä. Lankana lime-vihreä Novita 7 veljestä raita :)

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Syksyisen synkkää sukkaa...

Pikkumies "tilasi" tuossa taannoin itselleen samanlaiset sukat, jotka tein tilauksesta aikuiselle. Sukat tuli aloitettua jo aikapäiviä sitten, mutta valmistuivat nyt vasta, koska välissä tein nuo kahden edellisen postauksen sukat...

Näissä sukissa siis lankana sinivihreä Novitan Tico tico ja tummanvihreä Austermann Step.


Pakko sanoa, että väri ei näissä sukissa ole mielestäni se kaikkein inspiroivin... Itse en hirveästi sinisestä välitä ja tuo vihreäkin on niin hirveän tummaa ja synkkää, ja kun samaa väriä ja mallia piti tehdä siis jo toiset sukat niin... :/ Mutta sitä tehdään, mitä tilataan!

Seuraavaksi onkin sitten tulossa taas vähän iloisempaa sävyä ;) Nyt puikoilla siis ensimmäiset Sukkasato-sukat... :)

lauantai 1. syyskuuta 2012

Palmikkosukat

Tilaustyönä tein toiset violetit palmikkosukat, isompana kokona vaan kuin aiemmin. Lankana jotain vanhaa violettia Novitan Nallea, jota paikallisesta krääsäkaupasta löytyi kuitenkin edelleen. Ohje Drops Designilta.


Näitä sukkia tikuttaessani huomasin, että on se vaan paljon helpompaa tehdä palmikonkierrot ilman apupuikkoa, kun neuloo vähän löysempää. Varsinainen ahaa-elämys siis... :) Olen opetellut nyt neulomaan vähän löysempää (vähän pienemmillä puikoilla tietysti, ettei ole lopputuloskin löysä), bambupuikoilla ihan pakostikin, koska bambuilla silmukat liukuu aika paljon kehnommin kuin metallisilla puikoilla. Nyt en noita palmikonkiertojakaan kuitenkaan vääntänyt hampaat irvessä, kuten joskus aiemmin olen tehnyt... eikä tarvinnut pelätä puikkojen katkeamistakaan.

Pikkumiehen 2-lankasukat on nyt työn alla, jos niiden jälkeen sitten pääsisi käsiksi Sukkasatoon...

perjantai 24. elokuuta 2012

Hyvä tahti päällä :)

Kun inspiraatiota löytyy, niin mikäs siinä sitten, sen kun tikuttaa vaan :)

Viimeisimpänä ovat valmistuneet tilaustyönä tehdyt siksak- tai Olga-sukat Novitan Nalle Kukkaketo anemonesta. Sukissa on ehkä hiukkasen kapea varsi, varsinkin kun varsi on myös kohtalaisen pitkä... Mutta kattellaan, ja jos ei tilaajan kinttuun sovi, niin sitten tehdään uudet. Ja koska jonkinsorttisesti kammoan pelkkää perussukan tikutusta, tein sitten tietysti siksak-kuvion myös jalkaterän päälle... :)



Seuraavana tulossa palmikkosukkaa tilauksesta... ;)

maanantai 20. elokuuta 2012

Tilaussukkia...

Jotain sentään valmistuukin. Kahdet tilaustyösukat odottavat toimitusta uusille omistajilleen :) Toiset ovat vaaleansävyiset 2-lankasukat Novitan Nallesta. Väreinä luonnonvalkoinen Aloevera ja pinkin kirjava Kukkaketo Kirsikkapuu. Pystyraitaa ja vahvistettu tiimalasikantapää, muuten ihan perussukat.


Toiset ovat puolestaan tummemmansävyiset 2-lankasukat sinivihreästä Novitan Tico ticosta ja tummanvihreästä Austermann Stepistä. Samaa pystyraitamallia tiimalasikantapäällä kuin nuo toisetkin.


Seuraavana ohjelmistossa tilauksesta punakirjavat Olga-sukat sekä violetit palmikkosukat. Pikkumiehen yllä olevan kuvan mukaiset sinivihreät 2-lankasukat ovat myös työn alla.

Ilmoittauduin myös sukkasatoon, joka alkaa 1.9.2012. Sukkasatoon kelpuutetaan vain tekeleet, jotka on aloitettu 1.9. tai sen jälkeen. Onhan tässä kuitenkin vielä aikaa tikuttaa mainittuja tilauksia valmiiksi ennen kyseistä päivää... :)